sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

instagramin kätköistä




 Oon tullut viimeaikoina siihen lopputulokseen, että ilman aamupaloja ja brunsseja mun elämä olisi huomattavasti heikkolaatuisempaa. 

 Hitaat, viikonlopunomaiset aamut on nykyään arkipäivää. Mutta on ne ihan kivoja silti.

 Tässä meillä oli kivaa, koska 0 päivää lukiota enää ikinä.

 Elämänviisaudet yleisissä vessoissa on aina tervetulleita. 



Ystäväni kysyi epäuskoisena kyseisen pääsiäispuun nähdessään, että kävikö meillä todellakin noin paljon virpojia? Myönnettäköön, että ei. 

Ja ainiin, mut löytää instagramista tunnuksella ronyanadine.

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

päiviä, jolloin ei tapahdu mitään





Päivät muistuttaa tällä hetkellä kovasti toisiaan, edellistä seuraa aina toinen aurinkoinen, tyyni ja hiljainen. Jollain tapaa nautin siinä hitaudessa ja vapaudessa kellumisesta. Toisaalta mua ahdistaa se, ettei tekemisellä tunnu niiden kahdentoista vuoden jälkeen olevan rehellistä päämäärää ja se, että päivät sulaa toisiinsa kiinni muodostaen yhtenäisen, määrittelemättömän kokonaisuuden. Ajatus tulevaisuuden avoimuudesta on tuntematon ja kauhistuttava, lohdullinen ja jännittävä. 

Ajattelen, erittelen ja analysoin, minkä seurauksena ahdistun. Seuraavaksi pyrin palaamaan tähän hetkeen, aurinkoon, joka paljastaa ikkunoiden likaisuuden ja piirtää lattialle kuvioita. Aamupalalla syötyihin banaanipannukakkuihin ja suunnittelemattomiin tunteihin. Mun ajattelun ja mielen sisältöjen syklisyys tiivistyy lähinnä näihin asioihin. 

Huomenna paistan parempia banaanipannukakkuja. Ja ehkä ajattelen, erittelen ja analysoin vähän lisää.

tiistai 2. huhtikuuta 2013

yksi tiistai-iltapäivä







Minä, Mikko ja lihavin tapaamani koira Viljami (jolla on myös maailman suurimmat silmät) vaellettiin Kruununhaan kaduilla. Pysähdyttiin silloin, kun aurinko lämmitti ja pysähdyttiin silloin, kun Viljami sai tarpeekseen.