sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

instagramin kätköistä




 Oon tullut viimeaikoina siihen lopputulokseen, että ilman aamupaloja ja brunsseja mun elämä olisi huomattavasti heikkolaatuisempaa. 

 Hitaat, viikonlopunomaiset aamut on nykyään arkipäivää. Mutta on ne ihan kivoja silti.

 Tässä meillä oli kivaa, koska 0 päivää lukiota enää ikinä.

 Elämänviisaudet yleisissä vessoissa on aina tervetulleita. 



Ystäväni kysyi epäuskoisena kyseisen pääsiäispuun nähdessään, että kävikö meillä todellakin noin paljon virpojia? Myönnettäköön, että ei. 

Ja ainiin, mut löytää instagramista tunnuksella ronyanadine.

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

päiviä, jolloin ei tapahdu mitään





Päivät muistuttaa tällä hetkellä kovasti toisiaan, edellistä seuraa aina toinen aurinkoinen, tyyni ja hiljainen. Jollain tapaa nautin siinä hitaudessa ja vapaudessa kellumisesta. Toisaalta mua ahdistaa se, ettei tekemisellä tunnu niiden kahdentoista vuoden jälkeen olevan rehellistä päämäärää ja se, että päivät sulaa toisiinsa kiinni muodostaen yhtenäisen, määrittelemättömän kokonaisuuden. Ajatus tulevaisuuden avoimuudesta on tuntematon ja kauhistuttava, lohdullinen ja jännittävä. 

Ajattelen, erittelen ja analysoin, minkä seurauksena ahdistun. Seuraavaksi pyrin palaamaan tähän hetkeen, aurinkoon, joka paljastaa ikkunoiden likaisuuden ja piirtää lattialle kuvioita. Aamupalalla syötyihin banaanipannukakkuihin ja suunnittelemattomiin tunteihin. Mun ajattelun ja mielen sisältöjen syklisyys tiivistyy lähinnä näihin asioihin. 

Huomenna paistan parempia banaanipannukakkuja. Ja ehkä ajattelen, erittelen ja analysoin vähän lisää.

tiistai 2. huhtikuuta 2013

yksi tiistai-iltapäivä







Minä, Mikko ja lihavin tapaamani koira Viljami (jolla on myös maailman suurimmat silmät) vaellettiin Kruununhaan kaduilla. Pysähdyttiin silloin, kun aurinko lämmitti ja pysähdyttiin silloin, kun Viljami sai tarpeekseen. 

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

joulukuussa ja tammikuussa


Tältä näytti Senaatintorilla aatonaattona. Pilvet väistyivät pieneksi hetkeksi ja kirkko näytti kauniilta kirkasta taivasta vasten. Me istuttiin ja laulettiin kauneimpia joululauluja. Pappi saarnasi aineellisten lahjojen puolesta ja meitä nauratti. Nauratti, koska tajusimme todistavamme huonointa puhetta ikinä.



 Joululomalla mentiin kuuntelemaan Scandinavian Music Groupia ja mä teeskentelin osaavani laulujen sanat, vaikka todellisuudessa osasin vähemmän kuin kehtasin myöntää. Joululomalla syötiin eikä meinattu. Suklaakonvehteja ja mätipaahtoleipiä ja suklaakonvehteja ja katkarapupaahtoleipiä. Tärkeintä on, että paahtoleipä on valkoisinta mitä löytyy. 



 Aamupala numero yksi, kaksi ja kolme. Mikä ei kuulu joukkoon? 

Kotikissana on hyvä olla lempilakanoissa ja mummun neulomissa villasukissa. Silloin psykologian kirja ei tosin sovi kuvaan, vaikka pitäisi.
 

Tältä näytti mun viimeinen hetki perjantaina. Serkun kanssa vierekkäin, kuuntelin kun se kertoi Milanosta ja nutellacrepseistä. Mietin samalla, että joulutähti näyttää kotoisalta tammikuussakin.