lauantai 3. marraskuuta 2012

Viime aikoina

Mitäkö viime aikoina on tapahtunut? Ollakseni rehellinen, ei mitään elämää suurempaa. Toisaalta, mikä on oikeastaan elämää suurempaa? En usko että mikään, typerä sanonta. Kuitenkin, on tapahtunut asioita. (elämää pienempiä tosin) Olen kartuttanut uimiani kilometrejä Mäkelänrinteen uimahallissa ja kotiin kävellessäni kiinnittänyt huomiota kirkkaankeltaisessa takissa sauvakävelevään mummoon.

 Olen loikoillut olohuoneen sohvalla pimeinä iltapäivinä, milloin mistäkin syystä. Tämän kuvan ottohetkellä syynä oli alakuloinen mieli. Alakuloisen mielen syynä epäonnistunut inssi.

 Kuinkakohan monta kertaa olen kivunnut ja laskeutunut tämän rappukäytävän portaikkoa kahdeksantoistavuotisen elämäni aikana? Olisipa mielenkiintoista tietää.

 
 Olen pyrkinyt saamaan valokuvaportfolioni valmiiksi ja myös epäonnistunut pyrkimyksessäni. Ehkä sitten ensi viikolla. (Deadline viime keväänä, pikkuvikoja.)

 Olen kummastellut ensimmäistä lumipeitettä ikkunani läpi. Ja kumma kyllä, pidin näkemästäni.

 Olen yrittänyt ymmärtää modernia taidetta menemällä Kiasmaan ystäväni kanssa. Lopulta totesimme, että olimme molemmat aivan liian uupuneita ja ärtyneitä ymmärtääksemme muuta kuin tarpeemme kuumalle juomalle ja upottavalle sohvalle. Säälittävä, mutta väistämätön totuus.

                       Silti, jaksan joka kerta ihailla Kiasman arkkitehtuurista kummallisuutta.

                         Ystäväni osti nätin korun ja minä ostin myös, mutta siitä ei ole kuvaa.


Eikö olekin hassua, että ottaessani näitä kuvia, joissa hymyilen typerän leveästi, olin oikeastaan huonolla tuulella? Joskus asioille on vain hankalaa keksiä mitään loogista selitystä. Ehkä ei tarvitsekaan.

3 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia. :)
    Kiasma on hieno paikka.

    VastaaPoista
  2. tossa ois haaste jos kiinnostaa, käy kurkkaan :)

    http://hiibidiipiliibi.blogspot.fi/2012/11/you-jump-i-jump-remember.html

    VastaaPoista