tiistai 25. joulukuuta 2012

blackandwhite









Mä ja mun kamera ollaan pidetty pientä (tahatonta) taukoa keskenämme. Vaikka iPhone on toiminut mun ainoana tallennusvälineenä jo pienen tovin, olen silti kuluttanut paljon (liikaa) aikaa muiden kuvista inspiroituen. We heart it on tumblrin ohella osoittautunut loistavaksi keinoksi tappaa kallista aikaa ja inspiroitua siinä samalla, mutta siitä on tullut mulle ehkä vähän liiankin hyvä kaveri. Harkitsen sen korvaamista kameralla, pian. 

Hyvää joulua!

lauantai 1. joulukuuta 2012

päivät valuu läpi sormien

 Halloween

Helsinki kauniina


 Hassua, olen törmännyt tähän kaksikkoon aiemminkin


 Huoneeni valmistautuu jouluun 

Unelmia ensi vuodesta ja Australiasta 

 Huoneeni valmistautuu jouluun osa 2 

 Me syötiin etanoita ja juotiin viiniä, oltiin tosi aikuisia

 Bik Bokin lanseerauskekkerit

Mummi

tiistai 20. marraskuuta 2012

Luotani pakeneva






Kuvataiteen lukiodiplomi
Tehtävänantonani oli tutkia yhteiskuntakriittistä taidetta ja toteuttaa teos, joka on jollain tavoin kantaa ottava. Tiedä nyt sitten siitä kantaaottavuudesta, mutta lähdin käsittelemään aihetta vanhusten yksinäisyyden näkökulmasta and voilà!

lauantai 3. marraskuuta 2012

Viime aikoina

Mitäkö viime aikoina on tapahtunut? Ollakseni rehellinen, ei mitään elämää suurempaa. Toisaalta, mikä on oikeastaan elämää suurempaa? En usko että mikään, typerä sanonta. Kuitenkin, on tapahtunut asioita. (elämää pienempiä tosin) Olen kartuttanut uimiani kilometrejä Mäkelänrinteen uimahallissa ja kotiin kävellessäni kiinnittänyt huomiota kirkkaankeltaisessa takissa sauvakävelevään mummoon.

 Olen loikoillut olohuoneen sohvalla pimeinä iltapäivinä, milloin mistäkin syystä. Tämän kuvan ottohetkellä syynä oli alakuloinen mieli. Alakuloisen mielen syynä epäonnistunut inssi.

 Kuinkakohan monta kertaa olen kivunnut ja laskeutunut tämän rappukäytävän portaikkoa kahdeksantoistavuotisen elämäni aikana? Olisipa mielenkiintoista tietää.

 
 Olen pyrkinyt saamaan valokuvaportfolioni valmiiksi ja myös epäonnistunut pyrkimyksessäni. Ehkä sitten ensi viikolla. (Deadline viime keväänä, pikkuvikoja.)

 Olen kummastellut ensimmäistä lumipeitettä ikkunani läpi. Ja kumma kyllä, pidin näkemästäni.

 Olen yrittänyt ymmärtää modernia taidetta menemällä Kiasmaan ystäväni kanssa. Lopulta totesimme, että olimme molemmat aivan liian uupuneita ja ärtyneitä ymmärtääksemme muuta kuin tarpeemme kuumalle juomalle ja upottavalle sohvalle. Säälittävä, mutta väistämätön totuus.

                       Silti, jaksan joka kerta ihailla Kiasman arkkitehtuurista kummallisuutta.

                         Ystäväni osti nätin korun ja minä ostin myös, mutta siitä ei ole kuvaa.


Eikö olekin hassua, että ottaessani näitä kuvia, joissa hymyilen typerän leveästi, olin oikeastaan huonolla tuulella? Joskus asioille on vain hankalaa keksiä mitään loogista selitystä. Ehkä ei tarvitsekaan.